16.07.08 - Mikkelin näyttely jäi sitten meiltä väliin kun laput tulivat vasta v-lopun jälkeen :o Ja ehkä ihan hyvä, että jäätiin tuon ihottuman takiakin pois. Jos ei rupea paranemaan niin täytyy käydä ell. tutkituttamassa varsinkin tuo sikaripunkin mahdollisuus jne. Pennun hakureissu se vaan lähestyy ja ollaan nyt alustavasti päätetty, että vaavi haetaan 26.07 lauantaina ja samalla reissulla (jos hyvä ilma) käydään linnanmäellä jne. :) Nimikin on päätetty jo pojjaalle, eli nemo ;) Miinalta onkin tallessa pentupantaa ja hihnaa niin ei tarvia uusia ostella, eli täällä kaikki valmiina uutta tulokasta varten.

10.06.08 - Miina Ilmoitettu Mikkelin näyttelyyn.
Aussie vaavoista meille näillä näkymin olisi tulossa poika nimeltään (WolffHouse-Caratia Ice Prince), alapuolella kuvassa oikeanpuolimmainen red-tri poika.

04.06.08 - Meille tulee aussievaaveli :)
Yksi näistä kolmesta punaisesta poikapennusta muuttaa meille heinäkuun puolenvälin jälkeen! Kasvattaja valitsee sopivan pennun kullekin perheelle (harrastus ja luonneominaisuudet huomioiden) taaperon ollessa n. 5vko ikäinen joten odotellaan innolla =). Pennut syntyivät 31.05 (5 urosta & 3 narttua).
Isä: Watermark American Dream & emä: Apllethorn Going For Gold.
Alla kuva pikkuisista <3 (Copyright Kennel Wolffhouse-Caratia).

04.06.08 - Koiraperhe kasvaa australianpaimenkoira pennulla heinäkuussa! Red/Red tri värinen poikapentu tulee Wolffhouse-Caratialta Sipoosta mammalle harrastuskaveriksi tottikseen, näyttelyihin, pk-jäljelle sekä mahdollisesti hakuun :) Rosin ilmoitan näillä näkymin BH-kokeeseen Kouvolaan 15.07, johon ilmoittautuminen on 08.07, klo.20-22 (toivottavasti mahdutaan mukaan). Jos ei tuonne niin sitten kyselen 13.09 Haminaan ja 08.09 Kotkaan. Aikasemmin ei oikeen 250km säteellä kokeita ole :( Tokon alokkaaseen osallistutaan heti kun tuo hyppy vaan saadaan kuntoon. Näyttelyitä ei rosille lähiaikoina tiedossa, mutta miina tarkoitus ilmoittaa Mikkelin näyttelyyn joka on heinäkuussa. Rosin tassuhaava vihdoinkin kokonaan parantunut ja antibioottikuuri syöty loppuun :)! Noh, pari päivää sitten sai mettälenkillä jostain suuren havaan nisään (repeytyi aika pahannäköisesti auki) ;( Mutta jospa tämä tästä ja haavereilta vältyttäisiin jatkossa. Miinalle kokeilussa Purina Pro Planin Sensitive Salmon & rice ja ei käy ei sitten yhtään :( Silmät rupes vuotamaan 4pv jälkeen, kakka löysää, korvat töhnässä jne.

22.05.08 - Olen ruvennut enemmän ja enemmän miettimään kasvatustoimintaa omalla kohdalla (kunhan tästä kerrostalosta pääsee pois). Mietiskellyt mahdollista kennelnimeä jne ;) Rosin käyttämistä jalostukseen olen myös tuumannut ja puntaroinut eri juttuja. Jos sopiva uros löytyisi joka täyttäisi 'vaatimukset' niin kyllä se mahdollista olisi. Neidillä vaan kun ei tuota näyttöä ole kuin terveyden ja näyttelyiden osalta vasta. Se BH-koe kyllä mennään yrittämään jossain välissä ;). Mutta katsellaan..

20.05.08 - Rosi astui metsässä sunnuntai-iltana rikkoutuneeseen lasipulloon joka viilsi yhden varpaan tosi ikävän näköisesti halki ;( Soittelin ell. tänä aamuna kun ei paranemista ole ruvennut tapahtumaan (tikata ei vanhaa haavaa enää voi), saatiin antibiootti sekä kipulääke kuuri ja hoito-ohjeet seuraaville viikoille. Vapaana lenkitys ja muutenkin riehuminen ulkona nyt haavan parantuessa kielletty :( Oikeen sääliks käy kun tietää miten tuolle energiaa kertyy kun ei pääse päivittäin juoksemaan. Laittelen kuvaa toipilaasta myöhemmin ;)

19.05.08 - Miina kävi sirutuksessa Japstiffin kennelissä :)

15.05.08 - Miina Parikkalan Match Show:ssa punaisten pentujen paras & BIS3! :)
Pentuja oli yhteensä 13 vai 14 ja olin yllättynyt, että tuo ruttuturpa käyttäytyi niin hyvin kehässä :) Liekö niin väsynyt kun käytiin pitkällä kävelylenkillä harjun metässä juuri ennen mätsäriä, ei jaksanu enää sitten riehua ;) Alla kuva kaunokaisesta.

11.05.08 - Mäntästä rosille tulos AVO-EH :)
kiitokset Kirsille handlauksesta ;) Sakuja oli yhteensä ilmoitettu 10.
Oon kyllä enemmän kuin hyvilläni, että tuo otus EH:n nappasi kun odotukset ei kuitenkaan kovin korkealla ollu ;) Kehässä ravaaminen meni vähän niinkuin oletinkin (ei ole vieraalla ihmisellä aikaisemmin oikeen harjoiteltu), kyttäs minuu ja ravi oli enemmänkin semmoista sammakkomaista pinkomista ainakin osaksi :D
Ja tuo edellä juoksuttaminen on jotenkin aina ollut vähän vaikeeta (määä en vaan osaa);). Aluksi avustin kehän laidalla seisotuksessa ja se menikin todella hyvin, mutta kun liikkeelle lähtivät niin minun oli pakko mennä piiloon kun pinkoi ihan miten sattuu. Kehän laidalla käyttäytyi todella nätisti ja otti ihan lunkisti. Mutta kirjoittelen lisää tuonne blogiin ja siellä sitten enempi kuvia (jotka ei jostain syystä nyt onnistunu ei sitten yhtään);(

07.05.08 - Rosin ja Miinan Blogi

Koirille luotu blogi joka toimii tästä edespäin ns. parempana päiväkirjana. Kotisivujen tila kun on rajallinen ja kun kuvia tulee tarpeeksi paljon, hidastuvat sivut siinä määrin, että parempi pitää päiväkirjaa toisaalla ;)

04.05.08 - Parikkalan ryhmiksestä tulos AVO-H. Näyttelyt menivät hyvin ja tyttö käyttäytyi kehässä mallikkaasti. Kaikki sujuu kunhan kukaan vieras koira ei tule paria metriä lähemmäksi ;) Sakemanneja oli yhteensä ilmoitettu 8, joista 5 kilpaili narttujen avoimessa. Rosi sai ihan mukavan arvostelun, vaikka noita 'kauneusvirheitä' löytyykin :)
Alla kuva laatuarvostelusta.

03.05.08 - Käytiin koiruuksien kanssa savonlinnassa mätsärissä. Miinan kanssa osallistuin pentuluokkaan jossa oli 10 osallistujaa, mutta ei päästy jatkoon :) Noh, ainakin kehäkokemusta vähäsen jos ei muuta. Miina käyttäytyikin tosi nätisti, ainoa vaikea asia on tuo hampaiden näyttäminen ja ylipäätään tuomarin kopeloiminen kun neiti ei meinaa millään pysyä paikoillaan. Mukava aamupäivä koirahälinän keskellä <3 Alla kuva miinasta kehässä.

19.04.08 - Rosi ilmoitettu Mäntän ryhmänäyttelyyn 11.05! (Tuomari: Gunnel Holm) :)

18.04.08 - Rosi ilmoitettu parikkalan ryhmänäyttelyyn 4.5 (tuomarina: Päivi Eerola)! Miinan paperit saapuivat vihdoinkin liettuasta :) Lähettelen paperit kennelliitolle ensi viikosta kun ollaan siru käyty tytölle ottamassa.
3.5 savonlinnassa match show ja sinne näillä näkymin molempien karvakuonojen kanssa.

18.03.08 Soneran nettiliittymän vaihtuessa hävisi luonnollisestti myös kotisivutila, mutta vihdoinkin sain suht. halvalla uutta tilaa sivuilleni ja saadaan taas päivitys käyntiin ;) Tässä on tapahtunut kaikenlaista, ollaan tehty muuttoa (65,5m2 kolmio, hissillinen kerrostalo) ja tammikuussa perheemme kasvoi englanninbulldoggi pennulla!! =) Tyttö nimettiin Miinaksi ja on tosiaan nimi osunut oikein, sillä noita 'jalkamiinoja' on lattialta aika ahkeraan löytynyt ;D Rosi otti pennun hyvin vastaan, vaikka alku olikin pientä sähellystä ja örinää :) Tykkäävät nukkua vieretysten ja leikkivät varsinkin sisällä todella paljon. Miina kun ei oikeen ulkosalla tykkää riehua, enemmän taitaa olla tuommonen sohvanvaltaava ;) Miinan kanssa käyty yhden kerran eläinlääkärillä (aloitettiin rokotusohjelma alusta), kun ell. ei ollut kuulemma ihan varma liettuan rok.merkinnöistä :o. Mutta eipä tuosta nyt kai mitään haittaa ainakaan ole ;)
Rekkareita ollaan tässä odoteltu, mutta vielä ei ole alkuperäisiä kuulunut. Otin viime viikosta yhteyttä liettuan kennelliittoon ja paperit ovat tulossa n. 1-2kk sisällä :) Pääasia että tulevat kun mä oon hätäilly, että mihin ovat jääneet. Onneksi mulla on kuitenkin tuo kopio, että pystyy vaikka pentunäyttelyynkin menemään ennenkun liettuan rekkari on muunnettu suomen rekkariks ;) Rosi ei lappeenrannan näyttelyyn sitten päässy tuon jalan takia, toivon että parikkalan ryhmänäyttelyyn päästäisiin toukokuun alussa eikä tulis mitään onkelmii :/

-> Miinaan voit käydä tutustumassa paremmin MUUT LEMMIKIT kansiossa :)

11.09.07 - Heips! jospa nyt yritettäisiin saada taas tämä päivittely käyntiin ;) Rosin kuulumisiin ei kesän jälkeen ole mitään erityistä lisättävää, siinähän se meni hellepäivinä pulikoidessa jne. Treeniä on ollut nyt vähän vähemmän kun ei olla ohjattuihin koulutuksiin nyt menty mukaan, mutta jospa sitä taas innostuisi :) Onkohan näillä nartuillakin joku ihme koettelukausi kun tuntuu että viimeisen kuukauden aikana on selvästi yritetty rikkoa selviä sääntöjä mitkä ovat pitäneet tähän saakka todella hyvin =O mutta mamma kyllä pitää huolen, että kielletyt asiat ovat kiellettyjä ;) Jyväskylän näyttely on mietinnän alla, että josko osallistuttaisiin =) saa nähdä..

18.06.07 - Morjens.. Jäänyt sivujen päivittely nyt vähän vähemmälle kun ei ole mitään uutta ja merkittävää tapahtunut :) Rosilla oli tuossa toiset juoksut jotka loppuivat viime viikon loppupuolella ja kestivät sen reilu pari viikkoa, joten treeneistäkin ollaan pidetty nyt taukoa jne. Neiti on käynyt uimassa monen monta kertaa ja metsälenkeillä ollaan aikaa kulutettu.. mikäs sen mukavampaa kuin nättinä kesäpäivänä/iltana kävellä luonnon helmassa ja samalla purkaa omia ajatuksia.. ;) Ainoa riesa taitaa olla hyttyset ja punkit joita on koirastakin löytynyt oikein ennätysmäärä jo näin alkukesästä =/

31.05.07 - Nyt on viralliset lausunnot saapuneet lonkista ja kyynäristä =) Lonkat: C/B (juoksujen aiheuttamaa löysyyttä voi mahdollisesti olla). Kyynärät: 0/0 ! Tulivatkin nollina takaisin, tästä olen suunnattoman iloinen.

05.05.07 - Tokotreeneissä ollaan edistytty nyt esteelle ja hypyt alkaa jo olla suhteellisen hyvin hallussa, tosin erilaisilla esteillä pitää vielä harjoitella. Seuraamisessa on parantamisen varaa kun tahtoo mennä edistämiseksi varsinkin alussa kun intoa riittää vähän liiaksikin :/ paikallaan makuu/istuminen ovat tällä hetkellä ne parhaiten sujuvat, neitiä voi pitää yhdellä käskyllä paikallaan vaikka sen puolituntia jos on tarvis =) tästä olen hyvilläni, sillä hyötyä varmasta paikallaan olosta on nyt ja varmasti myös jatkossakin erilaisissa tilanteissa (ei vain kilpailuja ajatellen). Luoksetulossa jää edelleen liikaa väliä ja toisinaan yrittää tulla suoraan sivulle, nyt olen ruvennutkin palkkaamaan AINA heti eteentulon jälkeen, jotta malttaisi pysyä paikallaan ja odottaa sitä sivulle tulo käskyä. Paljon on siis treeniä vielä edessä ja liikkeiden hiomista paremmiksi, tuo neidin yli-innokkuus kun vaan tahtoo välillä vähän häiritä keskittymistä, mutta hyvähän se on että ainakin motivaatiota riittää :) Jäljellä ollaan edistytty nyt siihen, että makkarat on pian historiaa =) jipiii...

02.05.07 - Kuvauksissa käyty! Eläinlääkärin arvio lonkista on mahdollisesti B/B tai B/C. Kyynäristä ei myöskään osannut sanoa mitään kunnollista, mutta jos nyt oikein ymmärsin niin eivät puhtaina tule takaisin, veikkauksena 0/1 tai 1/1, Polvet kunnossa joten niiltä osin kaikki ok! Mutta ei nyt masennuta, voihan se olla että yllätytään vielä positiivisesti ja saadaan odotettua paremmat tulokset ;) Tätä karvakuonoa kyllä rakastetaan oli tulokset mitä tahansa, joten ei oteta paineita sen suhteen =) Neiti painaa 32,6kg ja säkä on n. 59cm. Nyt vain odotellaan virallisia tuloksia kennelliitosta..

26.04.07 - Uusi aika lonkka & kyynärkuvauksiin + polvitutkimukseen, keskiviikoksi 02/05/07, klo. 15.00 =)

19.04.07 - Uutisia nyt sen osalta, että valitettavasti henk.koht. esteiden vuoksi ei kuvauksiin eilen päästykään :( Varailen uutta aikaa joensuuhun huomiseen mennessä ja varmistan, että tällä kertaa päästään varmasti paikanpäälle. Mutta ihan lähiviikkoina tullaan neiti kuvauttamaan! Tokoiltu ollaan suht. ahkeraan ja näillä näkymin lähdetään parikkalaan treenaamaan 23.4 alkaen ;) Muuttosuunnitelmat kaupunkiin (savonlinnaan) on taas 'heränneet' ja saa nähdä jos joku mukava rivarikaksio/kolmio sieltä onnistutaan löytämään niin sinne siis =)

30.03.07 - Heips! 18.04.07 lähdetään joensuuhun neiti kuvauttamaan, täytyy toivoa ettei juoksut satu juuri silloin, vaikkakin se on hyvin todennäköistä :/ Millään ei jaksaisi odotella, mutta nopsaan tämä aika menee. J-kaaviota ollaan nyt treenailtu suht. ahkeraan, BH-koetta silmällä pitäen. Kesäkuussa kerimäellä järkätään BH-koe, mutta voi olla ettei me olla tuolloin vielä lähimainkaan valmiita osallistumaan. Ulkona on ollut aivan ihanat ilmat koko tämän viikon ja lenkkeilty ollaan päivittäin monia tunteja :) itse on tullut oltua flunssassa jo viime viikosta, mutta ei tuolta ulkoa pysty pysymään poissa. Kepin ilmaisua olisi tarkoitus alkaa treenaamaan tänään, ensin sisällä ja myöhemmin ulkosalla. Pyörään pitäisi neitiä alkaa pikku hiljaa tutustuttamaan niin päästään sitten kesän alusta kunnon lenkeille. Alla uusi koivenvenytys poseeraus ;)

17.03.07 - Tämä uutiset osio saa toimia samalla myös ns. päiväkirjana ;) Ensi kuussa tosiaan täytyy lonkat, kyynärät ja polvet mennä kuvauttamaan, silmien peilautus vielä harkinnassa (riippuen sen hetkisestä rahatilanteesta ja katsotaan nyt vielä sitä tarpeellisuutta). Tuli mieleen, että tuota selän kuvauttamista voisi myös ajatella ;) Saa nähdä toteutuuko kimppakuvaus ja näillä näkymin lähdetään sitten joensuuhun. Mutta tästä aiheesta lisää sitten kun kuvat on otettu ja tuloksia saadaan. Kevään aikana olis tarkoitus noita näyttelyitäkin katsella vähän tarkemmin, josko sitä johonkin ryhmänäyttelyyn vaikka lähtisi :)

16.03.07 - Ollaan nyt tämä viikko tottisteltu ahkerasti ja treenattu ns. jo opittuja asioita, kuten tiivistä seuraamista, paikallaan istumista ja maahan menoa. Tuon paikallaan olemisen kanssa oli vielä viime vuoden lopulla suuria ongelmia, mutta nyt menee jo hyvin :) Seuraamisessa neidillä on tapana edistää ja innostuessaan monesti menee poikittain edelle, josta seuraa ihme piruetteja :D Tämän tytön ainoa ongelma on tuo hirmunen sähläys ja ylikuumentuminen, taidetaan taas ottaa makupalat käyttöön patukan sijasta ;) Kontaktin kanssa on myös vielä parantamisen varaa. Eteentulossa jää liikaa väliä, mutta koko ajan on parantunut sekin. Sivulle tulo on meidän, ehkä se varmin liike :) Kuvia löytyy gallerian puolelta ;)

14.03.07 - Otettiin sitten pitkästä aikaa taas poseeraus kuvia neidistä (ylhäällä):) Massaa alkaa vihdoin ja viimein tulla, jospa meidän 'luiheliinista' pikkuhiljaa kasvaa oikea roteva mimmi :D

13.02.07 - 1v rokotus & normi terveystarkastus :)

02.10.06 - Ensimmäiset juoksut alkoivat ja kestivät sen reilu pari viikkoa. Ikää neidillä tasan 10kk.

09.07.06 - Meidän oli tarkoitus osallistua savonlinnan kr-näyttelyyn pentuluokkaan, mutta tuomarivaihdoksen sekä rosin käyttäytymisen takia jätimme menemättä. Liian vähän näyttelytreeniä takana :/

28.06.06 - Mikrosirutus
17.05.06 - Tehosterokotus (1 vuoden ikään)
05.04.06 - Ensimmäinen ell.käynti (rokotus)
11.03.06 - Rosi saapui perheeseemme :)